Koronaepidemia ja rajoitukset hiljensivät Joulu Suomen toiminnan 2020
Kun Joulu Suomen Ismo-koira maskotti oli toistaiseksi viimeiseksi jääneellä keikallaan Prisma Nummelan tapahtumassa 18.tammikuuta 2020, ei vielä tiedetty kuinka synkkä vuosi pääasiassa esiintyjiä tapahtumiin ja markkinointitempauksiin tarjoavalla Joulu Suomella olisi edessä. Koronaepidemia ja rajoitustoimet iskivät rajusti Joulu Suomen maskottitoimintaan huhtikuun alussa, kun yhtä markettikeikkaa lukuunottamatta kaikki pääsiäispupumaskottiesiintymiset peruutettiin ja monet tehdyt tarjoukset jäivät vaille tilausta. Alkoi hiljainen aika Joulu Suomi -ohjelmatoimiston toiminnassa, mikä jatkuu nyt tätä kirjoitettaessa edelleen.
Uudessa tilanteessa Joulu Suomi alkoi ensi töikseen tarjota pääsiäispupun vierailua ikkunan takana pääkaupunkiseudulla. Pääsiäispupu hypähtelee, tanssahtelee, pyörähtelee ja syö porkkanoita ikkunan takana tai terassin edessä noin viiden minuutin mittaisella vierailullaan. Pääsiäispupun vierailun jälkeen pääsiäismunat ovat ”ilmestyneet” (vanhempien laittamina) oven taakse tai muualle piiloon. Pääsiäispupuja tilattiin vierailulle muutaman kodin luokse pääsiäisenä 2020. Pääsiäispupun vierailuilla harjoiteltiin samalla tulevaa jouluaattoa varten konseptia, jossa joulupukki vierailisi vain ikkunan tai terassin takana menemättä sisätiloihin.
Tilanne näytti keväällä pääsiäisenkin jälkeen synkältä ja Joulu Suomen yhteydessä toimiva tapahtumien videotaltiointeja tekevä elokuva- ja videotuotantoyhtiö irtisanoi toimiston vuokrasopimuksen Helsingin Lauttasaaressa päättymään heinäkuun lopussa 2020. Samassa tilassa toiminut Joulu Suomikin jäi ilman toimistoa ja yrityksen toimintaa siirryttiin johtamaan etänä allekirjoittaneen kodista käsin.
Copyright 2021 Joulu Suomi
Joulu Suomi
Youtubessa:
Ismo-koira lenkillä Lauttasaaressa 2020:
Syksyllä Joulu Suomi alkoi tarjota jälleen joulupukkeja sekä yrityksille ja yhteisöille, että yksityisille asiakkaille. Kesän jälkeen koronatilannekin näytti paremmalta ja Joulu Suomi alkoi jo kaavailla väliaikaisen projektitoimiston vuokraamista joulukaudeksi takavuosien 2014-2016 malliin. Marketeille ja kauppakeskuksille luvattiin, että joulupukit käyttäisivät tarvittaessa suojavarusteina kasvovisiiriä tai joulupukin punaista kasvomaskia. Asiakkaisiin pyrittäisiin pitämään 1,5 metrin turvaväliä koronatilanteen niin vaatiessa. Tarvittaessa joulupukki voisi esim. seistä marketin ulkopuolella tervehtimässä sisääntulevia asiakkaita.
Myös jouluaattoasiakkaille kerrottiin joulupukkien käyttävän joulupukin punaista kasvomaskia tai kasvovisiiriä. Vierailuissa sisätiloissa jouluaattona joulupukit pyrkisivät tilanteen mahdollistaessa pitämään 1,5 metrin turvaväliä ihmisiin. Käsineitä joulupukit käyttäisivät lahjoja käsitellessä kuten monesti muutenkin. Jouluaattoasiakkailla oli tilatessa mahdollista valita myös ”COVID-19 extraturva” -vaihtoehto, jossa joulupukki vierailisi vain ulkona ikkunan tai oven takana tai terassilla tai vaikkapa pihakeinussa. Poikkeuksena aiempiin vuosiin asiakkailla oli mahdollisuus peruuttaa joulupukkitilaus ilman peruutusmaksua mikäli perheessä oli joku altistunut koronavirukselle, sairastunut koronavirukseen tai joutunut koronakaranteeniin. Toisaalta Joulu Suomen joulupukit joutuivat jäämään pois työtehtävistä, mikäli he olivat sairastuneet koronavirukseen, joutuneet koronakaranteeniin tai altistuneet koronavirukselle eivätkä olleet vielä saaneet negatiivista testitulosta koronatestistä.
Vaikeina aikoina Joulupukkia tarvitaan. Uskoimme, että tarjoamillamme toimintamalleilla joulupukin vierailut niin marketeissa ja kauppakeskuksissa kuin etenkin kodeissa voitaisiin toteuttaa terveysturvallisesti. Kotitilanteissa olosuhteet ovat yleensä hyvin valvotut ja koska joulupukkimme tekisivät töitä vain terveinä, riski ainakin sille, että joulupukkimme, joista monet ovat iäkkäitäkin ja riskiryhmiin kuuluvia, tartuttaisivat asiakkaita jouluaattona kodeissa olisi hyvin pieni. Suojavarusteiden ensisijainen käytännön tarkoitus oli suojata joulupukkeja itseään saamasta tartuntaa joulupukkikeikoillaan. Tietoomme ei tullutkaan jälkeenpäin yhtään tapausta, jossa joulupukkimme olisi saanut koronatartunnan kauppakeskus- tai markettikeikalla tai kotikeikoilla jouluaattona.
Joulupukista pitävät ja joulupukkeja tilaavat ihmiset ovat yleensä hyviä ja lainkuuliaisia ihmisiä, jotka kannustavat lapsiaan rehtiin elämään. Olikin pelkona, että varotoimistamme huolimatta joulupukkien tilausmäärä jouluaatoksi voisi jopa puolittua yleisen koronaepidemian aiheuttaman pelon sekä erilaisten pitkin vuotta annettujen suositusten johdosta. Loka-marraskuussa koronavirusasiantuntijat alkoivat antaa kuitenkin poikkeuksellisen pelottavia lausuntoja joulupukin kotiin tilaamisen vaarallisuudesta. Palsta- ja mediatilaa joulupukilla pelottelemiseen annettiin suhteettoman paljon siihen nähden, ettei joulupukkeja tätä nykyisin jouluaattona kovin paljoa enää liikenteessä vastaan tule.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila (sdp) suositteli mm. sanomalehti Kalevassa olemaan tilaamatta joulupukkia kotiin jouluna. Hänen mukaansa joulupukki voisi korkeintaan vilkuttaa ikkunasta ja jättää lahjasäkin oven taakse. Myös THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen kehotti pohtimaan mm. MTV uutisissa joulupukin tilaamista tilanteen mukaan. Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas neuvoi mm. Iltasanomissa unohtamaan jouluna 2020 joulupukin tilaamisen kokonaan. Broas varoitti joulupukin olevan mahdollinen viruksen kantaja, joka voi altistaa lukuisan määrän ihmisiä virukselle jakaessaan lahjoja eri kotitalouksissa. Broas kehotti joulupukkia käyttämään vähintäänkin maskia mikäli hän vierailisi kodissa. Virologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta neuvoi joulupukkia jättämään lahjat ja tervehdykset ovelle menemättä sisätiloihin.
Joulupukkimarkkinoilla toimii paljon yksityisiä joulupukkeja, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi mm. verojen maksuun ja varmasti myöskin koronaturvallisuuteen. Siinä mielessä terveysasiantuntijoiden yleiset neuvot varmaan olivat hyviä. Ikävä oli, että media teki varsin pienestä toiminnasta niin yliampuvan suuren numeron. Jo valmiiksi varautuneet kansalaiset tekivät voimakkaita johtopäätöksiä asioita paljoa miettimättä ja se romahdutti joulupukin jouluaattokysynnän lähes täysin.
Kun medioissa mustamaalattiin Joulupukista kuvaa koronalinkona, tilasivat Joulu Suomen asiakkaat poikkeuksellisen paljon Joulupukin kirjeitä. Vuonna 2019 markkinoille tuotua Luksus Joulupukin Kirjettä tilattiin niin paljon kuin kirjeitä vain ehdittiin tekemään. Osittain personoitu Luksus Joulupukin Kirje kirjoitetaan kokonaan käsin aidolla mustekynällä, käsintehdylle paperille. Luksus Joulupukin Kirje postitetaan uusiopaperista valmistetussa kirjekuoressa, joka sidotaan juuttinarulla. Kirje sinetöidään Joulupukin virallisella sinetillä, aidolla sinettivahalla. Luksus Joulupukin Kirjeet myytiin loppuun jo ennen itsenäisyyspäivää. Joulu Suomen painossa teetettyä perusjoulupukin kirjettä tilattiin joulukaudella 2020 myös runsaasti tavallista enemmän. Postin kulussa ilmeni jonkin verran ongelmia ja joulukaudella 2021 kirjeiden viimeistä tilauspäivää tullaankin aikaistamaan, jotta kirjeillä olisi paremmat mahdollisuudet ehtiä perille ennen joulua.
Uutena tuotteena koronajoulukaudelle 2020 Joulu Suomi kehitti Joulupukin videotervehdys -konseptin. Hankkeelle haettiin julkistakin rahoitusta toukokuussa 2020, muttei saatu. Hollywood-tasoisen kansainväliseenkin myyntiin suunnitellun Joulupukin videotervehdyksen sijasta tehtiin kengännauhabudjetilla karvalakkimalli pienimuotoista kotimaista myyntiä varten. Joulu Suomen Joulupukin videotervehdyksen oleellisin osa oli henkilökohtainen tilaajan tietojen mukaan tehty muutaman minuutin mittainen personoitu osuus. Lisäarvoa videotervehdykselle tuomaan tehtiin noin 10 minuutin mittainen kaikille sama yleinen osuus. Yleisen osuuden alkupuoli kuvattiiin luonnossa Nuuksion kansallispuistossa. Lumen tuloa etelään odoteltiin yleisen osuuden videokuvausta varten turhaan ja video päädyttiin kuvaamaan viimeisenä viikonloppuna ennen joulua vesisateessa. Päivänvaloa ei pilvien hämärtämänä ajankohtana riittänyt kovin pitkiin kuvauksiin. Yleinen osuus oli huumoripitoinen ja loppusketsinä käytettiin pikkujoulumaista sketsiä, joka Joulu Suomella on ollut käytössä jo yli vuosikymmenen ajan. Huumori auttaa ylitse vaikeiden aikojen.
Joulupukin videotervehdys toimitettiin tilaajille piilotettuna youtube-videolinkkinä käytännössä viimeistään jouluaattoaamuksi. Myöhemmin tilaajille toimitettiin video muistoksi hieman parempilaatuisena videotiedostona postitse USB-muistitikulla. Joulupukin videotervehdystä kaavailtiin myytäväksi ja tehtäväksi 100 kappaletta. 19. marraskuuta 2020 myyntiin tullutta videotervehdystä oli kuitenkin 1.joulukuuta mennessä myyty vain yksi kappale ja näytti siltä, ettei 100 kappaleen myyntiin päästäisi mitenkään. Videotervehdysten myyntimäärä rajoitettiin tällöin 50 kappaleeseen. 50 videotervehdystä myytiinkin loppuun viimeisenä tilauspäivänä 16.joulukuuta ja joitakin kyselyitä tuli vielä senkin jälkeen. Suurin osa videotervehdystilauksista tehtiin viimeisinä tilauspäivinä, mikä aiheutti niin tiiviit aikataulut videotervehdysten kuvaamiseen ja editointiin, ettei enempää videotervehdyksiä olisi ennen joulua ehdittykään tekemään.
Joulupukin videotervehdyksen 2020 yleiset osuudet:
Joulu Suomen pääasiallinen toiminta – joulupukkiesiintyjien järjestäminen tilaisuuksiin, tapahtumiin ja yksityisiin koteihin kärsi korona-ajasta niin paljon, että Joulupukin kirjeiden ja videotervehdysten myynti ei riittänyt menetyksiä kovin paljoa kompensoimaan. Ennen joulukautta Joulu Suomi vetosi yrityksiin yhteistyön jatkamiseksi Joulupukin kanssa myös korona-aikana terveysturvallisuuden huomioivin järjestelyin. Harva vastasi kuitenkaan vetoomukseen. Keskustelufoorumien ja somen paineen alla kuunneltiin mieluummin rajoituksia vaativia tahoja. Monet marketit ja jopa kauppakeskukset päättivät olla käyttämättä joulupukkia millään tavallaan joulukaudella 2020. Joulu Suomen joulupukki- ja joulumuorikeikkojen määrä romahti 85,9% edellsestä joulukaudesta.
Joulukaudella 2020 Joulu Suomen ns. ammattilaisjoulupukit tekivät yhteensä 10 joulupukkikeikkaa pääasiassa kauppakeskuksissa sekä VR:n Helsingin päärautatieasemalla ja parissa marketissa. Keikat menivät hyvin, vaikka väkeä oli liikkeellä monessa paikassa tavallista vähemmän. Pian huomattiin, että joulupukin synteettisen tekoparran kanssa kasvovisiiri höyrystyi ja myös vaikeutti hengittämistä. Sen jälkeen siirryttiinkin käyttämään pääasiassa joulupukinpunaisia kangaskasvomaskeja. Asiakkaat keikkapaikoilla olivat pääasiassa ilahtuneita aidon joulupukin näkemisestä. Joulupukit saivat kehuja myös kasvomaskin käyttämisestä. Lapset pitivät lähes 100%:sti turvaväliä joulupukkiin. Ihmiset käyttivät suurelta osin kasvomaskeja ja koronaohjeistukset olivat kaiken kaikkiaan menneet hyvin perille kansalaisille. Kiitämme lämpimästi kaikkia yritysasiakkaita, jotka tilasivat Joulu Suomelta joulupukin joulukaudella 2020!
Yllättävän kova 80,9% romahtaminen koettiin median pelotteluiden siivittämänä jouluaattopukkikeikkojen määrässä. Jouluaattopukkeja alettiin tarjota lokakuun alussa 71 paikkakunnalla: pääkaupunkiseudulla Espoossa, Kauniaisissa, Helsingissä ja Vantaalla, muualla Uudellamaalla Hyvinkäällä, Kirkkonummella, Siuntiossa, Järvenpäässä, Keravalla, Nurmijärvellä, Tuusulassa, Sipoossa, Porvoossa, Pornaisissa, Lohjalla, Vihdissä, Karkkilassa, Mäntsälässä, Askolassa, Myrskylässä ja Pukkilassa, Hämeessä Lahdessa, Hollolassa, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Hattulassa, Riihimäellä ja Hausjärvellä, Pirkanmaalla Tampereella, Hämeenkyrössä, Kangasalalla, Lempäälässä, Nokialla, Pirkkalassa, Ylöjärvellä, Valkeakoskella ja Akaalla, Varsinais-Suomessa Turussa, Kaarinassa, Liedossa, Maskussa, Naantalissa, Nousiaisissa, Paimiossa, Paraisilla, Raisiossa, Ruskossa ja Salossa, Satakunnassa Porissa, Pomarkussa ja Ulvilassa, Keski-Suomessa Jyväskylässä, Muuramessa ja Toivakassa, Kuopion seudulla Kuopiossa ja Siilinjärvellä, Mikkelin seudulla Mikkelissä, Hirvensalmella ja Juvassa, Lapissa Rovaniemellä, Kemissä, Keminmaalla ja Torniossa, Oulun seudulla Oulussa, Kempeleellä, Limingassa, Lumijoella ja Tyrnävällä sekä Kymenlaaksossa Kouvolassa, Kotkassa ja Haminassa.
Median pelottelun yltyessä joulua kohti mentäessä, tilausten sisääntulo alkoi hiipua, mutta samanaikaisesti myös uusien joulupukiksi hakevien määrä alkoi laskea. Myös Joulu Suomen vanhoista joulupukeista monet kieltäytyivät tulemasta joulupukiksi vuonna 2020 vedoten ikäänsä, terveyteensä tai mahdolliseen koronalle altistumiseen. Rekrytoinnin kannalta joulukausi 2020 oli kuitenkin loppujen lopuksi Joulu Suomen historian helpoin, pulaa oli loppupeleissä asiakkaista, ei niinkään joulupukeista. 4. joulukuuta myynnistä vedettiin pois jouluaattopukkivierailut 15 paikkakunnalla, joilla ei siihen päivään mennessä ollut tullut vielä yhtään jouluaattopukkitilausta: Lahden seudulla Lahdessa ja Hollolassa, Mikkelin seudulla Mikkelissä, Hirvensalmella ja Juvalla, Jyväskylän seudulla Jyväskylässä, Muuramessa ja Toivakassa, Uudellamaalla Hyvinkäällä, Porvoossa ja Sipoossa sekä Lapissa Kemissä, Keminmaalla ja Torniossa.
Jouluaattoon lähdettiin pienemmällä 16 joulupukin porukalla. Uudellamaalla yksi joutui jäämään pois auto-ongelmien vuoksi ja yksi kertomansa mukaan huonovointisuuden ja joulumielen menettämisen vuoksi. Uudellamaalla ennen jouluaattoa tietoon tulleista poissaoloista selvittiin reittijärjestelyin kokonaistilausmäärän jäädessä vähäiseksi. Joulu Suomen 56 toimintapaikkakuntaa oli nyt jaettu 14 joulupukin hoidettavaksi. Espoo-Kauniaisten alueella, jossa Joulu Suomella on parhaimmillaan ollut 10 joulupukkia, toimi tänä jouluna vain yksi joulupukki, joka kävi tekemässä vierailuita myös Helsingissä ja Kirkkonummella. Helsingissä joulupukkeja toimi kaksi, joista toinen kävi myös pariin otteeseen Hotelli Marskissa ja toinen tekemässä keikkoja myös Vantaalla ja Kauniaisissa. Keski-Uudellamaalla oli yksi kiertävä joulupukki ja Länsi-Uudellamaalla kaksi. Eniten keikkoja koko Suomessa oli Turun seudun ja Salon joulupukilla, 11 keikkaa. Kyseinen joulupukki aloitteli Turun seudulla, kävi välissä Salossa ja palasi loppuillaksi keikkailemaan Turun seudulle. Paljon kilometrejä tuli myös Pirkanmaan ainoalle joulupukille, jolla oli keikkoja Tampereen lisäksi Valkeakoskella, Kangasalalla, Ylöjärvellä ja Hämeenkyrössä. Kuopion seudulla keikkaili yksi joulupukki. Laihimmat keikkalistat olivat Lapin ja Oulun seudun joulupukeilla. Rovaniemen joulupukilla oli vain kaksi keikkaa kalenterissä jouluaattona ja Oulun seudun joulupukilla myös vain kaksi keikkaa Kempeleessä. Ei voida mistään kovin merkittävistä koronalingoista puhua etenkään heidän kohdallaan.
Joulu Suomen toiminnan kannalta poikkeuksellisen ikävät tilanteet syntyivät Porin seudulla ja Kouvolan ja Kotkan seudulla. Porin seudun joulupukki oli sairastunut ennen joulua. Alueella oli neljä jouluaattovierailutilausta eikä niitä pystytty mitenkään hoitamaan. Joulu Suomi joutui hyvin poikkeuksellisesti peruuttamaan kyseiset joulupukin vierailut. Kouvolan ja Kotkan seudun joulupukki puolestaan oli määrätty koronakaranteeniin eikä hänkään päässyt jouluaattona keikoille. Joulupukilla olisi ollut yksi keikka Kotkassa ja kolme Kouvolassa. Nämäkin joulupukin vierailut jouduttiin ikävän poikkeuksellisesti peruuttamaan Joulu Suomen toimesta.
Aidon joulupukin näkeminen jouluna koronaoloissa oli hieno joulukokemus monille. Kiitämme asiakkaitemme, jotka tilasivat joulupukin kotivierailulle jouluaattona 2020! Loppujen lopuksi Joulu Suomella keikkaili jouluaattona koko Suomessa vain 12 jouluaattopukkia, jotka tekivät yhteensä reilu 70 kotivierailua. Vierailuista suurin osa tehtiin sisätiloissa. Ulkona toteutetuista vierailuista suurin osa tehtiin Uudellamaalla. Joulupukkien jouluaattovierailujen määrää tiputtivat myös asiakkaiden tekemät asianmukaiset tilausten peruutukset, jotka pohjautuivat poikkeuksellisiin COVID-19 -peruutusehtoihimme. Lopputilannetta voisi kuvailla katastrofiksi. Joulu Suomi on nyt palannut lähtötilanteeseen, vuoteen 2009.
Joulu Suomi on käynyt kovaa selviytymiskamppailua jo lähes puolentoista vuoden ajan. Taistelua Joulupukin, hyvän joulumielen ja alalla jo varsin pitkän historian omaavan Joulu Suomi -yrityksen puolesta on käyty periksiantamattomuudella ja se on vaatinut jo melkoisia henkilökohtaisiakin ponnisteluja. Joulu Suomi on saanut koronatukea, mutta saamamme koronatuki on jäänyt mielestämme ja asiaa myös objektiivisesti katsoenkin varsin vähäiseksi ja riittämättömäksi. Joulu Suomi on joutunut nyt hyvin ahtaalle, kirjaimellisestikin.
Vuonna 2009 perustettu Joulu Suomen joulupukkipalvelu on tehnyt paljon työtä Joulun ja Joulupukin eteen. Yrityksessä on työskennellyt vuosittain pääasiassa joulukaudella enimmillään jopa lähes 60 ihmistä, joista suurin osa joulupukkiesiintyjinä - freelancereina tai alihankkijoina. Yrityksen toimistolla on allekirjoittaneen lisäksi työskennellyt joulukausina enimmillään kolmekin projektisihteeriä, joista enintään kaksi yhtäaaikaisesti. Kaikkiaan Joulu Suomen palveluksessa on yli vuosikymmenen kestäneen historian aikana ollut jopa satoja eri ihmisiä. Joulu Suomen joulupukit ovat tehneet yrityksen toiminnan aikana tuhansia joulupukin vierailuita koteihin vieden joulutervehdyksen jouluaattoina kymmenille tuhansille ihmisille. Joulu Suomen yritysjoulupukit sekä vuodesta 2019 lähtien myös maskotit ovat tehneet satoja keikkoja yrityksissä ja yhteisöissä, tavoittaen satojatuhansia ihmisiä. Joulu Suomi -yrityksellä on noin 60 joulupukkiasuja ja maskottiasuja, joita Joulu Suomen esiintyjät pääasiassa käyttävät. Yritys kouluttaa uusia joulupukkeja vuosittain koulutusilloissa ja myös etäkoulutuksena. Joulu Suomella on tarvittava osaaminen ja resursseja uuteen nousuun korona-ajan päättymisen jälkeen. Julkaisemme tänä vuonna tässä jälkikatsauksessa poikkeuksellisesti diagrammeja Joulu Suomen historian alusta asti jouluaattopukkien tilausmääristä, yritys- ja yhteisöesiintymiskeikkojen määristä ja Joulu Suomen liikevaihdon kehityksestä. Joulu Suomi on pieni toiminimiyritys emmekä edelleenkään anna pieniä talouslukujamme tarkasti julkisuuteen, mutta diagrammit osoittavat Joulu Suomi -yrityksen toiminnan lähes täydellisen pysähtymisen vuonna 2020.
Joulu Suomen jouluaattopukit tekivät eniten keikkoja vuonna 2013: lähes 600 jouluaattovierailua. Koronavuonna toiminta romahti lähes täysin.
Joulupukkien ja maskottien yritys- ja yhteisöesiintymiset nousivat ennätyslukemiin vuonna 2019 ja vuodesta 2020 odotettiin vielä parempaa.
Joulu Suomen liikevaihto koki koronavuonna 2020 kaikkien aikojen ennätysromahduksen -62.7% vuoden 2019 ennätysliikevaihdosta:
Sanna Marinin hallituksen toiminta koronakriisin aikana on ollut monin tavoin näköalatonta ja monia ongelmia aiheuttavaa. Koronarajoituksilla on rajoitettu merkittävästi elinkeinovapautta monilla aloilla. Samanaikaisesti koronatukea on jaettu Suomessa kitsaasti eikä sitä ole kohdistettu järkevästi erityisesti niille yrityksille, joiden toimintaa koronarajoituksilla on rajoitettu eniten ja joiden toimintaa COVID-19 tautiepidemia on kohdellut rajuiten. Koronarajoitukset ovat johtaneet ja voivat edelleen johtaa monien ihmisten elämissä kohtalokkaisiin vaikeuksiin, vuosikymmenien kestoiseen ulosottohelvettiin ja syrjäytymiseen työelämästä ja elämästä. Vaikeudet voivat siirtyä eteenpäin myös tuleville sukupolville. Hintalappu on monessakin mielessä mitattuna varsin kova, kun kyseessä on tautiepidemia, joka ei ole aiheuttanut maailmalla huikean paljoa tavallista kausi-influenssaepidemiaa enempää kuolemia. Varsin moni nuori ihminen olisi valmis helposti napsaisemaan elämänsä loppupäästä pari huonompaa vuotta pois saadakseen elää paremman elämän.
Korvatunturi kehottaa Suomea poistamaan kaikki koronarajoitukset tänä syksynä 2021. Rokotekattavuus iäkkäässä väestössä ja riskiryhmissä on jo nyt hyvä ja taudin kuolleisuus rokotetuilla vaikuttaa olevan jo alhaisempi kuin kausi-influenssassa. Koronarajoitusten jatkaminen ei ole enää järjellisesti perusteltavaa. Koronarokotuksen ottaminen Suomessa on vapaaehtoista ja osa jättää rokotuksen ottamatta uskonnollisista tai ideologisista syistä, suurin osa pelkkää välinpitämättömyyttään. Vapaus on maailman parhaimpia asioita ja sen eteen Suomessa on taisteltu jo kolmesti Suomen itsenäistymisen jälkeen. Vapaus tulee ulottaa nyt myös elinkeinovapauteen. Elinkeinotoiminnan tukahduttamista Suomessa ei voida jatkaa sillä perusteella, että vapaaehtoisuuteen perustuva rokotekattavuus ei nouse Suomessa riittävän korkealle. Yksilöt voivat edelleen jatkossa jatkaa eristäytymistä niin halutessaan, mutta heillä on oltava Suomessa myös oikeus päättää siitä miten he haluavat elämäänsä elää.
Viihde ja kulttuuri ovat sitä henkeä, jota ihmiskunta hengittää. Viihteen ja kulttuurin tarinat ja kokemukset synnyttävät ihmisissä toivoa ja unelmia, jotka avaavat sisäisiä voimavaroja ja luovat uskoa tulevaisuuteen. Jokainen unelmoiva yksilö voi muuttaa maailmaa ja jokainen positiivinen ihminen voi myös levittää ympärilleen hyvää oloa. Henkinen hyvinvointi nostaa fyysistä hyvinvointia ja terveyttä siinä missä fyysinen hyvinvointi henkistä hyvinvointia. Yhdessäolo ja yhteiset tapahtumat yhteisine kokemuksineen vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta, sosiaalisuutta, sosiaalista omaatuntoa ja toisista välittämistä. Vastaavasti ihmisten eristäminen toisistaan etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa pitkiksi ajoiksi vaikuttavat erityisen negatiivisesti ihmisen kehitykseen. Maatalousyhteiskuntaan verrattaessa ihmiset voivat eristäytyä nyky-yhteiskunnassamme ilman koronaepidemiaakin sosiaalisesti hyvinkin huomaamatta jäädessään työelämän ulkopuolelle, harrastusten ulkopuolelle tai muun sosiaalisen aktiivisuuden ulkopuolelle. Viihde ja kulttuuri ovat parasta lääkettä pahoinvointiyhteiskunnan oireisiin, mutta voivat johtaa myös taudista parantumiseen.
Joulukauden 2021 lähetessä kannustammekin kaikkia joulupukkeja liittymään jälleen riveihimme ja kaikkia yritysasiakkaitamme, yhteisöasiakkaitamme sekä yksityisiä asiakkaita palaamaan jälleen Joulupukin luokse tilaamalla Joulupukki joulukaudella tai jouluaattona 2021 Joulu Suomelta. Tänä vuonna tarvitaan jälleen Joulupukkia, hyvää joulumieltä, Joulun taikaa ja ihmisten yhdessäoloa!
- Joulu Suomen tuottaja Tapani Punaparta, 3.elokuuta 2021.